Ajankohtaista


Vuosikokouksessa 4.4.2025 keskusteltiin esitetyistä vaihtoehdoista kylätaloon liittyen – kylätalon omistaminen – kylätalon vuokraaminen – energiahanke. Kylätalon ostaminen kyläyhdistykselle sai yksimielisen kielteisen kannanoton. Kylän vakituisten asukkaiden määrä ja ikärakenne ei mahdollista talon ylläpitoa tulevina vuosina, vaikka kustannukset saataisiin alenemaan mahdollisen energiahankkeen toimenpitein. Myöskään sitoutuneiden määrä eräpäivään 1.4. mennessä maksaneiden osalta ei täyttänyt hankkeen omarahoituksen ja käyttökulujen / mahdollisen vuokran määrää. Huomionarvoista oli, että vapaa-ajan asukkaat olivat enemmistönä maksaneissa. Vaihtoehdoiksi jäi vuokrasopimuksesta neuvottelu kaupungin kanssa tai kokonaan kylätalosta luopuminen. Asiaa ei päätetty vielä, koska avoimeksi jäi, minkälaisia toimenpiteitä mahdollisella energiahankkeella pitäisi vähintään tehdä. Asiaa valmistelemaan ehdotettiin työryhmää, johon esitettiin…. Uutena ehdotuksena esitettiin kaupungille esitettäväksi vaihtoehto – KYLÄTALOSTA VALMIUSKESKUS – ks. alempana asiasta lisää – perusteena esitettävä, koska kysymyksessä kaukana keskustasta oleva pieni ja vähäväkinen kylä, jossa kylätalo on ainut paikka, jota mahdollisessa kriisitilanteessa voidaan perustaa valmiuskeskus. Toisena perusteena huonokuntoinen Sulkavankylän tie, joka hidastaa avun saamista ja pelastustoimenpiteitä.

Kunnan roolista em. SM mietinnössä – Kunnan rooli kuntalaisten turvallisuuden edistäjänä on monella tavalla merkityksellinen. Paikallistasolla kunnat ovat olennaisia toimijoita häiriötilanteisiin ja kriiseihin varautumisessa, vastaamisessa ja jälkihuollossa. Kunnilla on myös keskeinen rooli asukkaidensa kriisinkestävyyden tukemisessa ja ylläpitämisessä. Kunnat ovat useimmissa tapauksissa kuntalaisille lähin ja ainoa paikallinen viranomaistoimija.

Vuosikokokous 4.4.2025 kutsukirje

Vuosikokouksen 4.4.2015 pöytäkirja

Kesätiedotteen 2025 voit lukea tästä

Toimintakertomuksen vuodelta 2024 voit lukea tästä

Kyläyhdistyksen vuosikokous pidetään perjantaina 4.4.2025 klo 18 kylätalolla. Ajankohtainen tärkeä asia kylätalon tulevaisuuteen ja koko kylän toimintaan liittyen kysymys – KYLÄTALON OMISTUS – VUOKRAAMINEN – ENERGIAHANKE. 22.10.2024 pidetystä kylätaloillasta voit lukea alempaa. Asiaan liittyvä kylätalokirje lähetettiin asukkaille ja vapaa-ajan asukkaille syksyllä 2024, voit lukea sen tästä. Kyläyhdistyksen hallitus käsitteli kokouksessa 29.1. asiaa ja ehdottaa vuosikokoukselle, että talon energiataloudelliset korjaukset käynnistetään ennen lämmitysjärjestelmän muutoksia lämmityskulujen pienentämiseksi (ikkunoiden ja ulko-ovien tiivistäminen, lisälämmöneristys yläpohjaan), hankitaan ilmalämpöpumput ja ilmanvaihtolaitteet kumpaankin luokkaan. Mahdollisesti myös aurinkopaneelit sähkökulujen pienentämiseksi.

Kylätaloillassa tuli ehdotus, että kaupungin kanssa neuvoteltaisiin pitkäaikaisesta vuokrasopimuksesta esim. 20 vuodeksi. Hankerahoituksen näkökulmasta selvitykset on vielä kesken – kaupungin kanssa on alustava keskustelu käyty ja eikä mitään estettä näillä näkymin olisi vuokraamiselle (edellyttää kaupunginhallituksen/valtuuston päätöstä). Vuokran määrä olisi kiinteistöstä kaupungille aiheutuneet kulut ja sen vuoksi kulut olisi saatava mahdollisimman pieniksi. Pitkäaikainen vuokrasopimus olisi omistamista järkevämpi vaihtoehto, jos osoittautuu, että talolle ei ole tarvetta tulevaisuudessa. Toisena perusteena kulujen maksaminen kaupungille vuokrana olisi, että kyläyhdistyksen maksaessa kulut, niihin sisältyy arvonlisävero ja kaupungin maksaessa kulut, se saa vähentää kuluihin sisältyvän arvonlisäveron eli vuokra olisi todennäköisesti arvonlisäveron verran pienempi.

Vuonna 2016 kylätalosta on tehty energiakatselmus (Thermopolis Oy) ks. liite

SIJOITUS KYLÄTALOON – ”OMISTAJAKSI”?

Miten mahdollisen energiahankkeen omarahoitusosuus ja vuokra katetaan? Perinteinen talkootyö + keräämällä rahaa. Jos hanke kokonaisuudessaan mitoitetaan 5 vuodelle ja kustannusarvio olisi esim. 100000 €, omarahoitusosuus voisi olla 20 % eli 20000 € / 5 = 4000 €/vuosi. Jos vuonna 2025 saataisiin kokoon 4000 €, sillä saisi 20000 euron hankkeen kasaan. Esimerkiksi vuosina 2014 – 2018 saatiin kerättyä peruskorjausvastikkeita yli 9000 €, josta käytettiin 8000 € peltikaton ja rännien kunnostukseen. Jos jokainen 45 taloutta sitoutuisi maksamaan 5 vuoden aikana 100 € ja kylän yhdistykset esim. 200€ saisimme hankkeiden omarahoitusosuudet ja vuokran katettua.

Miltä kuulostaisi, jos sinusta tai edustamastasi yhdistyksestä tulisi kylätalon ”omistaja” sijoittamasi pääoman murto-osan verran kokonaispinta-alasta? Sijoituksen voisi maksaa erissä haluamallaan tavalla. Sijoitus oikeuttaisi käyttämään kylätalon tiloja vastikkeetta tai alemmalla hinnalla. Sijoitukset pidettäisiin erillään kyläyhdistyksen kirjanpidon taulukossa, josta jokainen voisi tarkistaa oman ”omistuksensa” määrän. Varoja käytettäisiin vuosikokouksessa määriteltäviin tarkoituksiin.

SITOUTUMINEN

Jotta kyläyhdistys ei joutuisi ennalta arvaamattomiin taloudellisiin vaikeuksiin kylätalon käyttökustannusten vuoksi, jäseniltä edellytetään pitkäaikaista sitoutumista kylätalon kulujen ja peruskorjauksen rahoittamiseen. Ennen vuosikokouksen lopullista päätöstä energiahankkeeseen ryhtymistä ja päätöstä kiinteistön vuokraamista kaupungilta järjestetään ”koemerkintä”. Jos eräpäivään mennessä tarpeellinen määrä jäseniä ja yhdistyksiä maksaa ja sitoutuu seuraavien 5 vuoden ajan maksamaan tietyn summan, hallitus ryhtyy toimeenpanemaan energiahanketta vaiheittain tavoitteena muuttaa talon lämmitysjärjestelmä energiataloudellisesti edullisemmaksi ja hakelämmitystä helppohoitoisemmaksi.

———————————

KYLÄTALOSTA VALMIUSKESKUS?
Kylätalojen ja kylien muiden yhteisöllisten tilojen käytön suunnittelua ja varustamista erilaisten poikkeus- ja kriisitilanteiden varalta on jatkettava. Käytännön kehittämistyön edellytyksenä on, että kylä- ja paikallistason toimijoiden rooli osana kokonaisturvallisuuden ketjua tunnistetaan ja sitä vahvistetaan (mm. Kylävara-konsepti). SM mietintö 13.2.2025

Hakusanalla kylätalo em. mietinnöstä poimittua

Tiivistelmä raportista

Kyläyhdistykset ja kylätalot harvaan asuttujen alueiden turvallisuudessa

Raportti nostaa esiin kyläyhdistysten merkityksen paikallisina turvallisuustoimijoina ja yhteisöllisyyden ylläpitäjinä harvaan asutuilla alueilla. Kyläyhdistykset ovat:

  • Ottaneet vastuulleen erilaisia turvallisuuteen ja lähipalveluihin liittyviä tehtäviä, kuten tiedotusta, apua häiriötilanteissa sekä yhteisön aktivoimista.
  • Monin paikoin kyläkaupat ja kylätalot ovat kehittyneet monipalvelukeskuksiksi, joissa voi asioida monipuolisesti ja saada palveluita paikallisesti.
  • Kylätalo toimii kohtaamispaikkana ja varautumisresurssina, erityisesti kriisitilanteissa.

Raportissa painotetaan, että:

  • Paikallisyhteisöjen rooli turvallisuuden rakentamisessa on merkittävä. Kyläyhdistykset voivat toimia linkkinä viranomaisten ja asukkaiden välillä.
  • Yhteistyö kolmannen sektorin, kuten järjestöjen ja kyläyhdistysten, sekä viranomaisten välillä on keskeistä palveluiden ja turvallisuuden varmistamisessa.
  • Monipaikkaisuus lisää painetta palveluiden ja tilojen kehittämiseen, jolloin kylätalot voivat toimia tärkeinä palvelupisteinä myös vapaa-ajan asukkaille.

Raportin toimenpidesuosituksissa korostetaan tarvetta vahvistaa maaseudun paikallisyhteisöjen valmiuksia häiriötilanteisiin ja kriiseihin – tässä kyläyhdistyksillä ja kylätaloilla nähdään olevan keskeinen rooli.

Kunnan rooli kylien turvallisuudessa

Kunnan rooli kylien ja harvaan asuttujen alueiden turvallisuudessa on monitasoinen ja keskeinen. Raportin ”Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus 2025” mukaan kunnat vaikuttavat turvallisuuteen sekä palveluiden järjestäjinä, varautumisvastuullisina toimijoina että yhteistyöalustoina:


🏘 Kunnan roolit kylien turvallisuudessa:

1. Turvallisuuspalveluiden ja hyvinvointipalveluiden turvaaminen

  • Kunnat vastaavat peruspalveluiden järjestämisestä, kuten koulut, varhaiskasvatus, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut – nämä kaikki tukevat arjen turvallisuutta.
  • Palvelut vaikuttavat ihmisten turvallisuuden tunteeseen ja halukkuuteen asua kylissä.

2. Varautuminen ja kokonaisturvallisuuden toteuttaminen

  • Kunnilla on varautumisvelvollisuus häiriö- ja poikkeustilanteisiin.
  • Kunnat osallistuvat kokonaisturvallisuuden suunnitteluun, jossa huomioidaan myös kylien tarpeet ja olosuhteet.
  • Esimerkiksi Kriisinkestävä kunta -verkosto on mainittu keinona lisätä kunnan kykyä vastata uhkiin ja tukea yhteisöjä.

3. Yhteistyö kyläyhteisöjen ja kolmannen sektorin kanssa

  • Kunnat tekevät yhteistyötä kyläyhdistysten ja järjestöjen kanssa mm. turvallisuusharjoituksissa, tiedottamisessa ja poikkeusoloihin varautumisessa.
  • Kylätalot voivat toimia kunnan kumppaneina varautumisessa, esim. väestön kokoontumis- tai jakelupaikkoina.

4. Turvallisuustoimijoiden koordinoiminen

  • Kunnat voivat toimia sillanrakentajina viranomaisten, yritysten ja asukkaiden välillä.
  • Turvallisuuden johtaminen kunnassa korostaa monialaisen yhteistyön tarvetta.

5. Tiedottaminen ja viestintä

  • Kunnan rooliin kuuluu luotettavan ja selkeän tiedon välittäminen erityisesti kriisitilanteissa, mikä on kylissä elintärkeää pitkien välimatkojen ja palvelukatkosten vuoksi.

📌 Esimerkkejä raportista:

  • ”Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö nousee merkittävään rooliin palveluiden turvaamisen kannalta.”
  • ”Kriisinkestävyyden varmistaminen edellyttää kunnan aktiivista roolia ja paikallisyhteisöjen osallistamista.”
  • ”Kunnat voivat tukea kylätalojen käyttöä varautumisen resurssina ja toiminnan keskuksina.”

——————————-

Kylätaloillassa 22.10.2024 keskusteltiin kylätalon omistusjärjestelyihin liittyvistä eri vaihtoehdoista.  Kiitos kaikille, jotka tulitte paikalle ja olitte mukana etäyhteydellä.  Tilaisuudessa käytiin rakentavaa keskustelua ja uusiakin avauksia tehtiin.  Asiasta käydään neuvotteluja Alavuden kaupungin kanssa ja kyläyhdistyksen hallitus haluaa vielä antaa tilaisuuden kaikille esittää mielipiteensä, onko kylässä tarvetta kylätalolle ja onko valmiutta sitoutua osallistumaan talon käyttökustannuksiin.  Voit lukea Rantamäen koulun rakennusvaiheista, vihkiäisjuhlasta ja koulun 40-vuotisjuhlasta www.seinajarvi.fi kylätalo -sivulta sekä ajankohtaista -sivulta.

Linkki kylätalokyselyyn https://forms.office.com/r/MN2PnqJGjJ?origin=lprLink

KYLÄTALOILTA TIISTAINA 22.10.2024 KLO 18
Kylämme ja kylätalomme on nostettu Alavuden kaupungin talouden sopeuttamistoimien yhdeksi kohteeksi – onhan kiinteistö Alavuden kaupungin omistuksessa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.9.2024 sopeuttamisohjelman vuosille 2025 – 2027, joka sisältää kahden kylätalon omistuksesta luopumisen merkinnällä vajaakäytöllä olevat ja purkukuntoiset muut kiinteistöt myydään. Onko kylätalo tullut tiensä päähän vähän ennen 100-vuotiasta taivaltaan? Tervetuloa kylätaloiltaan 22.10.2024 klo 18:00 keskustelemaan eri vaihtoehdoista – jatkuuko kylätalon tarina? Lue koko tarina tästä. Vakituisten asukkaiden paikallaolo suotavaa, jotta saadaan kyläläisten mielipide yleiselle yhdistyskokoukselle esitettäväksi.

————————————-

[Tuuramäen tuulivoimahankkeen YVA-menettelystä ja kaavoituksesta järjestetään kaikille avoin YLEISÖTILAISUUS tiistaina 18.6.2024 klo 17.00-19.00 Kurjenkylän kylätalossa, osoite Kurjenkyläntie 232, 34770 KURJENKYLÄ. Yleisötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etänä. Etälinkki julkaistaan myöhemmin.] Tilaisuuden tallenne katsottavissa tästä

Virrat.fi liitteessä B voit lukea kyläyhdistyksen ja Seinäjärven erän vastineet https://www.virrat.fi/client/virrat/userfiles/liite-b-oas-palaute-vastineet.pdf

Havainnekuvia voit tarkastella liitteessä 4 (suurenna kuvia)

Poimintoja Tuuramäen yva-selostuksen luonnoksesta yhdystie 17099 Sulkavankyläntie – kiviainekset – Seinäjärvi – Iso-Soukkajärvi

————————————

Kesätiedotteen 2024 voit lukea tästä – Toimintakertomuksen vuodelta 2023 tästä – Vuosikokouspöytäkirjan 2024 tästä

Lomakeella voit kertoa toiveita ja kysymyksiä kyläyhdistykselle. Sähköpostiosoitteita toivotaan sähköistä laskutusta varten, postituskulujen säästämiseksi.

—————————–

Tuuramäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen lähialueen asukkaille ja vapaa-ajan asukkaille on lähetetty kyselylomake, vastausaika 25.2.2023 mennessä. Kyläyhdistys on antanut oman lausuntonsa, tässä linkki kyselyn saate- ja esittelyosaan ja varsinaisen kyselylomakkeeseen.

———————————–

Vuosikokous kylätalolla 26.3.2023. Vuosikokousasioiden lisäksi sääntömuutoksen toinen käsittely.

Virtaa Alavuden kyliin – työpaja kylätalolla 12.3.2023 klo 18. Lue lisää tästä.

Kylätiedote 11/2023

Kyselylomake kylän yrityksistä ja yhdistyksistä – kalastus – osakas – tiekunnista – vastauksia pyydetään 30.11.2023 mennessä

5.10. 2023 – SYDÄNISKURI kylätalolle – saimme Sydänliiton/Alavuden seudun sydänyhdistyksen/Töysän Säästöpankkisäätiön lahjoittaman sydäniskurin kylätalon ulkoseinälle lämpökaappiin sijoitettavaksi. Infotilaisuus laitteen käytöstä on 15.11. klo 18 alkaen kylätalolla – laite asennetaan seinälle ensi viikolla (vko 41) mutta se on käyttökunnossa kylätalossa jo nyt –

——————————————

KOKOUSKUTSU

Seinäjärven kyläyhdistys SEKY ry ylimääräinen yhdistyksen kokous kylätalolla tiistaina 26.9. klo 18. Käsitellään yhdistyksen sääntöjen muuttaminen. Tervetuloa juttelemaan kylän asioista kahvikupposen ääressä! Voit tarvittaessa lähettää toiveita ja terveisiä, esim. sähköpostiosoitteesi ja osoitteenmuutokset nettilomakkeella.

—————————————–

Kyläyhdistyksen uudistetut säännöt – käsitellään ensimmäisen kerran ylimääräisessä yleisessä kokouksessa kylätalolla tiistaina 26.9. klo 18 ja toistamiseen ensi vuoden vuosikokouksessa – muutoksia aikaisempaan – etäosallistuminen mahdollista – johtokunta -> hallitus – tilintarkastajat -> toiminnantarkastajat –

————————————————

Kyläyhdistyksen lausunto Tuuramäen tuulivoimahankkeesta – 28.6.2023

Seinäjärven kylän luontoympäristö / Tuuramäen tuulivoima-alue – Kirjoitti Juho Soukkala 26.5.2023

———————————————–

Vuosikokouksessa 20.4.2023 kyläyhdistys sai uuden puheenjohtajan – kylätoiminnan moniosaajan Susanna Laitilan. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Sini Mäkinen. Satu Majamaa siirtyy puheenjohtajan paikalta varapuheenjohtajaksi ja Satu ja Paula Kujala hoitavat sihteerin tehtäviä yhdessä. Juho Soukkala jatkaa taloudenhoitajana – kirjanpito ja jäsenlaskutus.

Vuoden 2022 toiminnasta ja tapahtumista voit lukea tästä.

Sähköistä postitusta varten toivomme, että ilmoitat sähköpostiosoitteesi lomakkeella. Samalla lomakkeella voit lähettää toiveita ja terveisiä kyläyhdistykselle.

Kesätiedote kevään ja kesän 2023 tapahtumista

—————

Sulkavankylän tie sai julkisuutta Suomen Surkein kylätie -kilpailussa – pääsi kahdeksan finalistin joukkoon – ääniä toiseksi eniten eli 19 % . katso lisää mtv3 uutiset

………..

Seinäjärven kyläyhdistyksen lausunto Sulkavankyläntiestä

29.9.2022

Sulkavankyläntien rooli kauttakulkutienä Sulkavankylästä Pirkanmaan puolelle on merkittävä. Arkisin tiellä liikennöi runsaasti raskasta liikennettä ja Seinäjärvellä on useita isoja maatiloja, joihin raskas liikenne suuntautuu. Tie on merkittävä maaseutuelinkeinonharjoittajien kannalta.

Sulkavan koulu sijaitsee tien varrella, jonne Seinäjärvellä asuvat oppilaat kuljetetaan, jolloin tiellä on arkisin myös koulukuljetusta.

Parkanon asema sijainniltaan palvelee Alavuden eteläpään asukkaita ja työmatkaliikenne Pirkanmaalle Kihniön ja Parkanon suuntaan kulkee Sulkavankyläntien kautta. Lisäksi Virtain puolella lähellä maakuntarajaa sijaitsevat UPM 10:n metsät, jolloin raskas liikenne puutavaran kuljetuksen kannalta on runsasta.

Seinäjärvi on lisäksi merkittävä vapaa-ajan asutuksen keskittymä,  jolloin henkilöautoliikenne loma-aikoina tiellä vilkastuu entisestään.

Tien kunto on ollut keskustelun aihe pitkään ja asukkailla on huoli tien turvallisuudesta. Kylien elinvoimaisuus rakentuu pienistä asioista, mutta siinä hyvin merkittävää ovat toimivat liikenneyhteydet. Seinäjärven kohdalla tie muuttuu hiekkatieksi eikä lanauksen jälkeen mene kauan, kun tiessä on kuoppaa toisensa jälkeen. Pehmennyt hiekkatie ja montut aiheuttavat turvallisuusriskin.

Seinäjärven kyläyhdistys SEKY ry

1104049-7

Hallitus:

Satu Majamaa, puh.joht.

Juho Soukkala, siht./rah.hoitaja

Vesa Laitila

Veli Kujala

Veikko Kujala

Paula Kujala

Arvo Kujala

Ismo Ilosalo

Sari Pahkasalo

Hanna Laitila

Susanna Laitila

Erkki Hietarannan kuvaama video 30.10.2021

Erkki Hietarannan kuvaama video 30.10.2021

…………..

Wanahat wehkehet -tapahtuma onnistui erinomaisesti Juhannusaattona – tässä tunnelmia . Kiitos osallistujille ja runsaslukuiselle yleisölle!

Kylätalolla kirjoja ja käsityölehtiä lainattavaksi tai omaksi – voit tuoda myös omia kierrätettäväksi/luettavaksi

Kyläkyselyn vastausaika päättynyt. Vastauksia hyödynnetään kyläsuunnitelmaa laadittaessa. Kyläsuunnitelmapohja löytyy www.kylämme.fi